382 Keski-Hakuni, Laura

382    Keski-Hakuni, Laura

Missä on tahtoa, siinä on tie

Laura Keski-Hakuni on 24-vuotias valtio-opin opiskelija ja HYYn hallituksen varapuheenjohtaja.

Olen 24-vuotias kolmannen vuoden opiskelija. Nykyisin pääaineenani on valtio-oppi. Sivuaineopintoja on kerääntynyt yhteiskuntahistoriasta, sosiaalipolitiikasta ja sukupuolentutkimuksesta. Olen tänä vuonna toiminut Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen varapuheenjohtajana ja sosiaalipoliittisena vastaavana. Sosiaalipolitiikassa edunvalvonnan vastuualueina on ollut perheelliset opiskelijat, toimeentulo, yhdenvertaisuus ja tasa-arvoasiat. Olen edistänyt tavoitteita päämäärätietoisesti ja suurella innostuksella.

Haluan ajaa asioita, jotka edistävät sukupuolten välistä tasa-arvoa ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumista. Perusturva on mielestäni kaikille kuuluva oikeus, jota tulisi puolustaa ärhäkkäästi. Riittävä toimeentulo ja maksuton koulutus ovat parhaita keinoja takamaan yhdenvertaiset mahdollisuudet opiskelulle. Siirtyminen perustuloon parantaisi opiskelijoiden toimeentulon lisäksi myös puutteellista perusturvaa.

Ylioppilaskuntaliikkeen on oltava aloitteellinen keskustelija ja nostettava esiin mm. työelämään liittyviä epäkohtia kuten pätkätyöt ja pienituloisten toimeentulo-ongelmat. Tasa-arvon edistämisen tulee näkyä kaikessa toiminnassamme. HYYn talouspaikoilla on otettava käyttöön sukupuolikiintiöt, jotta taataan naisten ja miesten tasapuolinen edustus kaikilla päätöksentekoareenoilla. Jatkossa emme voi olla tilanteessa, jossa HYY Yhtymän hallituksen kaikki opiskelijaedustajat ovat miehiä. Väliaikaiset sukupuolikiintiöt pakottavat ryhmät preferoimaan myös naishakijoita. Malli on toiminut hyvin kuntapolitiikassa, miksei sitten HYYssa? Edunvalvontatyöstä on tehtävä pitkäjänteisempää: edustajiston tulee asettaa edunvalvonnan tavoitteet, joiden edistämiseen hallitus sitoutuu. Hallitukselle jäisi vastuu tavoitteiden toimeenpanosta ja linjapapereiden valmistelemisesta. Toimella kasvatettaisiin edustajiston vaikutusmahdollisuuksia ja luotaisiin pidempiaikaisia tavoitteita. Ylioppilaskunnan jäsenmaksulla on saatava toimivia jäsenpalveluja, joista Lapsiparkki on hyvä esimerkki. Kotihoidontukea nostava henkilö ei voi nykyisen lainsäädännön mukaan käyttää julkisia päivähoitopalveluita ja yksityinen lastenhoitoapu on opiskelevalle vanhemmalle liian kallis vaihtoehto. Lapsiparkki on tärkeä jäsenpalvelu, sillä sen avulla voidaan helpottaa ja tukea opiskelun ja vanhemmuuden yhteensovittamista.

Järjestölehtituki on säilytettävä. Lehden tekeminen voi olla innostava kokemus ja samalla hyvä mahdollisuus päästä kehittämään omia kirjoittajantaitoja. Lehdistä on paljon iloa lukijakunnalle.

Kasvisruoan ravintoarvoihin tulee saada parannus. Nykyisten annosten energiapitoisuus on tosinaan huippaavan matala. Unicafen ja muiden tytäryhtiöiden kohdalla toiminnan vastuullisuus pitää sisällään niin Reilun kaupan tuotteiden käyttämisen kuin UniCafen henkilökunnan hyvinvoinnista huolehtimisen. Vuokratyövoiman osuus on minimoitava ja palkkatason sekä työolojen on oltava hyvät.

Sivut on julkaistu Creative Commons -lisenssillä.